Vapaa-ajan toiminta

Vapaa-aika Leväniemessä

Leväniemessä järjestetään monenlaista vapaa-ajan toimintaa, johon asukkaat voivat oman kiinnostuksensa mukaan osallistua. Vapaa-ajan ryhmissä on vaihtelevia aktiviteetteja, jotka pitävät sisällään muun muassa kulttuuria, taidetta, käsitöitä, liikuntaa ja leivontaa. Myös miehille ja naisille suunnatut omat ryhmät kokoontuvat säännöllisesti. Leväniemen vapaa-ajan toiminnoissa huomioidaan myös vuodenajat sekä muut ajankohtaiset teemat, vuosittain järjestetäänkin esimerkiksi pilkki- ja rantaongintakilpailut. Muita tempauksia ovat esimerkiksi saappaanheittokilpailut, karaokelaulajaiset ja leikkimieliset olympialaiset.

Asukkaiden toivomusten mukaan heidän kanssaan käydään esimerkiksi ratsastamassa, keilailemassa ja elokuvissa myös toimintakeskuksen ulkopuolella.

Luonto osana vapaa-aikaa

Leväniemen kaunis pihapiiri ulottuu metsään ja järveen. Hoidettu puutarha istutuksineen ja oleskelualueineen tarjoaa hyvät puitteet myös omaehtoiseen ulkoiluun ja oleiluun. Meillä on esteetön ranta-alue, suuri grillikatos, rantasauna ja uimaranta laitureineen. Kesäkaudella ohjattu uiminen, veneily ja rantaoleilu kuuluvat vakiotoimintoihin.